Kuka olet ja miten liityt Nettilukioon?
Olen Annukka Manninen ja tulin mukaan Nettilukion tarinaan syksyllä 2008. Tulin aluksi verkkoenkelin sijaiseksi eli työurani alussa minun tehtävänäni oli toivottaa uudet opiskelijat tervetulleiksi meille. Se oli hauska tehtävä, koska siinä sai kohdata todella paljon uusia ihmisiä eri välinein. Myös hakemusten käsittely oli silloin hiukan erilaista, kun hakemukset käsiteltiin vielä paperilla. Aika paljon on siinäkin prosessissa tapahtunut näiden vuosien aikana ja itsekin saanut olla mukana montaa juttua kehittämässä. Jossain vaiheessa sain omia opiskelijoita ohjattavakseni ja kokeilin myös Nettilukion vetämistä sijaisena. Tällä hetkellä olen verkko-ohjaaja sekä ohjaustiimin toinen vetäjä.
Mikä on parasta työssäsi?
Tietenkin opiskelijoiden onnistumiset, pienet ja suuret. Mutta oi, miten paljon työssäni onkaan kivoja juttuja. Opiskelijoiden kanssa on antoisaa yhdessä miettiä ratkaisuja erilaisiin tilanteisiin ja varsinkin, jos niistä seuraa onnistumisen kokemus opiskelijalle, niin se on aika hienoa. Joskus yhteistä matkaa opiskelijan kanssa kertyy useita vuosia ja opiskelijan jos jonkinlaisia elämäntilanteita mahtuu mukaan ja jos kaikesta huolimatta päästään tavoitteeseen eli valmistuminen koittaa, silloin kyllä onni tuntuu ihan sydämen pohjassa.
Parasta on myös työkaverit ja meitä yhdistävä huumorintaju. Näiden kanssa työskennellessä ei pääse kyllä tylsyys iskemään ja aina voi luottaa siihen, että työkaveri jeesii, jos apua tarvitsen.
Mitä toimiva kohtaaminen verkossa mielestäsi edellyttää? Onnistummeko me mielestäsi siinä Nettilukiossa?
Minun mottoni ohjaamisessa ja kohtaamisessa on yksinkertainen: ”kohtaa ihminen ihmisenä”. Minusta kohtaaminen verkossa ei sinänsä eroa ns. livekohtaamisesta muuten kuin, että kaikki aistit eivät ole samoin käytössä, esim. aina en näe toisen ilmeitä tai kehonkieltä, mutta uskon, että silloin pystyn keskittymään toisen puheeseen jopa paremmin kuin livenä. Ja toisaalta uskon, että vastapuoli pystyy rentoutumaan paremmin, kun hänen ei tarvitse miettiä, että miten hänen hiuksensa ovat jne. Kaikilla asioilla on toki puolensa.
Minusta me onnistumme kyllä. Aina ei tietenkään voi olla täydellisiä kohtaamisia, ei muuallakaan maailmassa, mutta ainakin me haluamme aina onnistua ja teemme parhaamme, että opiskelija tuntisi tulevansa kohdatuksi omana arvokkaana itsenään.
Miten Nettilukion ohjaus on kehittynyt sinä aikana kun sinä olet ollut Nettilukiossa töissä?
Ohjauksesta on tullut entistä yksilöllisempää sekä samalla myös monipuolisempaa. Olemme kovasti panostaneet meidän ohjausresursseihin, että ohjaajalla olisi tarpeeksi aikaa kunkin opiskelijan riittävään henkilökohtaiseen ohjaukseen. Ja samalla olemme laajentaneet opiskelijan opiskeluhyvinvointiin liittyvää tarjontaa esim. teemaryhmiä.
Kerro jokin mieleenpainuva muisto Nettilukiosta.
Erittäin hankala kysymys, koska näitä on miljuunia. Kaikki tärkeät muistot liittyvät kohtaamisiin. Kerran urani alkuaikana näin ohjattavani ensimmäisen kerran hänen ylioppilasjuhlassaan Otavan Opistolla, oltiin oltu hänen kanssaan paljon tekemisissä opintoihin liittyvissä asioissa ja muistan hänen hämmästyneen ilmeen, kun hän näki minut ensimmäistä kertaa: ”Miten sä voit näyttää noin nuorelta?” Hauska spontaani reaktio. Mitä hän olikaan minusta kuvitellut 😉
Lisäksi erityisesti mieleeni on jäänyt opiskelijani, joka asui hyvin kaukana Lapin perukoilla. Hän kertoi minulle arjestaan pohjoisessa ja hänen perheensä elinkeinoista sekä näytti joskus valokuvia seudultaan. Se kaikki teki minuun ison vaikutuksen. Pääsin kurkkaamaan hänen kiehtovaan maailmaansa.
Nettilukio on tarinoita.