Jemina Helminen, 21, kirjoitti syksyn ylioppilaskokeissa Suomen parhaat arvosanapisteet, 69 pistettä. Helminen kirjoitti kuusi laudaturia, neljä eximiaa ja yhden lubenter approbaturin.
Kokkolassa kissansa kanssa asuva Helminen suoritti koko lukion oppimäärän itsenäisinä etäopintoina Nettilukiossa. Nettilukiossa opiskeleminen tuntui hänelle sopivalta ja järkevältä vaihtoehdolta, koska opinnot aloittaessaan hän asui perheensä kanssa ulkomailla. Lisäksi hän koki etäopiskelun luontevaksi oltuaan peruskoulussa pitkään kotiopetuksessa.
”Kaipaan vapautta ja itsenäisyyttä. Näitä minulle pystyi tarjoamaan Nettilukio”, Helminen kommentoi.
Parasta Nettilukiossa on ollut itsenäisyys ja joustavuus
Helminen on arvostanut suuresti Nettilukion opintojen itsenäisyyttä ja joustavuutta, kuten sitä, että
- opiskella voi milloin vain ja missä vain
- kursseja voi opiskella omaan tahtiin, ja esimerkiksi vaikeisiin asioihin voi käyttää rauhassa enemmän aikaa kuin helpompiin
- omia opiskelusuunnitelmia voi muokata helposti, jos elämässä tapahtuu jotain yllättävää tai jos vaikka löytää uusia kiinnostuksen kohteita
- lomia ja muita opiskelutaukoja voi pitää silloin, kun ne sopivat parhaiten itselle.
Vapautta on paljon ja vastuu omista opinnoista on suuri, mikä tuo myös omat haasteensa. Helminen kertoo, että hänellä on ollut välillä vaikeuksia pysyä aikatauluissa, kun kursseilla ei ole ollut ulkopuolelta tulevia aikarajoja. Etenkin vähemmän kiinnostavien ja mieluisien kurssien suorittaminen on saattanut venähtää. Ajanhallintataidot ovat kuitenkin kehittyneet opintojen aikana.
”Lukion suorittaminen etänä vaatii huomattavasti itsekuria, omatoimisuutta ja määrätietoisuutta”, Helminen muistuttaa.
Helminen on halunnut opiskella mahdollisimman itsenäisesti, eikä hän ole osallistunut esimerkiksi ohjatuille kursseille. Hän on kuitenkin kokenut, että opettajien ja ohjaajien apua on saanut aina tarvittaessa. Heihin on ollut myös helppo ja mukava ottaa yhteyttä.
”Tietenkin apua täytyy itse osata pyytää tarvittaessa. Tämä voi joissain tilanteissa tuntua hankalalta, mutta kynnys yhteydenottoon on onneksi tehty hyvin matalaksi”, Helminen kommentoi.
Hyvät oppimateriaalit ovat toimineet opiskelun tukena
Nettilukiossa opiskellaan omassa verkko-oppimisympäristössä Muikussa, jossa ovat myös kaikki kurssien oppimateriaalit. Helminen kiittelee Nettilukion kursseja ja oppimateriaaleja, jotka ovat hänen mielestään olleet hyviä, toisinaan jopa erinomaisia.
”Ne ovat aina muodostaneet toimivan selkärangan jokaiselle kurssille. Niiden pohjalta on tuntunut hyvältä opiskella”, Helminen toteaa. Hän kertoo käyttäneensä Nettilukion materiaalien lisäksi myös muita kirja- ja verkkolähteitä.
”Oppimisen kannalta on erittäin hyödyllistä lukea samoista aihealueista ajatuksella eri lähteistä. Näin syntyy ymmärrys kokonaisuuksista ja kyky soveltaa tietoa paranee harppauksin.”
Helminen myöntää tehneensä useiden aineiden kohdalla melko paljon lisätyötä varsinaisten kurssien suorittamisen lisäksi. Etenkin kieliä hän opiskeli pitkälti omatoimisesti – osittain omasta halustaan, mutta osittain myös siitä syystä, että kielikursseja ei ollut kovinkaan paljon tarjolla Nettilukion valikoimissa.
”Välillä tämä tuntui vähän hassulta, ja toisinaan kurssisuoritusten kertymisen hitaus vaivasi. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen, sillä vaivannäkö tuli lopulta selvästi näkyviin ylioppilastutkintotodistuksessa.”
Helmisen mukaan ylioppilaskokeisiin valmistautumisessa tärkeintä on hyvä pohja, joka muodostuu huolellisesta opiskelemisesta.
”Varsinkin kielten kohdalla huomasin, ettei millään muutaman päivän pänttäämisellä ennen koetta ole mainittavaa hyötyä. Vankka pohja täytyy muodostaa aikaisemmin, pidemmällä aikavälillä säännöllisen opiskelun kautta, jos haluaa pärjätä kirjoituksissa.”
Nettilukio on tarjonnut erinomaiset eväät tulevaisuutta varten
Helminen kokee oppineensa Nettilukiossa paljon sellaisia taitoja, joista on hyötyä myös lukion jälkeisissä opinnoissa ja työelämässä.
”Olen oppinut etenkin itsenäisen työskentelyn taitoja, joista uskon olevan paljon hyötyä tulevaisuudessa. Olen saanut opetella itsenäistä aikataulujen ja tavoitteiden muodostamista, vastuunkantoa opintojen etenemisestä, itsenäistä tiedonhakua ja ongelmanratkaisua, oma-aloitteisuutta, itsekuria sekä haasteellisista tilanteista selviämistä. Olen löytänyt vuosien varrella myös juuri itselleni sopivia opiskelutekniikoita.”
Helminen haaveilee vieraiden kielten opiskelusta yliopistossa. Rakkaus kieliä kohtaan vahvistui lukio-opintojen aikana, ja etenkin englanti, ranska ja italia ovat hänen suosikkejaan ja vahvuuksiaan. Seuraavaksi Helmisen onkin päätettävä, mihin hän hakisi kevään yhteishaussa.
”Näillä eväillä ja kiitollisin mielin jatkan kohti seuraavaa elämänvaihetta”, Helminen toteaa.
Haluamme vielä onnitella Jeminaa hienosta suorituksesta ja toivottaa onnea jatkoon!
Nettilukion ylioppilasjuhlaa viettiin 2. joulukuuta, jolloin juhlittiin Jeminaa ja muita syksyllä valmistuvia ylioppilaita. Nettilukiosta valmistui nyt syksyllä 2022 yhteensä 46 uutta ylioppilasta.