fbpx

Antti Ukkonen

Antti Ukkonen

Kuka olet ja miten liityt Nettilukioon?

Olen Antti Ukkonen, ohjelmistosuunnittelija. Olen tehnyt koko työurani pääasiassa Nettilukiossa käyttöliittymäsuunnittelijana.

Millaista on olla kehittämässä oppilaitoksen omaa oppimisympäristöä? 

Olen alallani aikamoisessa vähemmistössä työnkuvani puolesta, mutta minulle se on normaalia, eikä minulla ole juurikaan kokemusta mistään muusta. Kehittämistyö on mielekästä ja koen itseni hyvin etuoikeutetuksi saadessani olla tällaisessa pitkäjänteisessä kehitystyössä mukana.

Mikä on parasta, innostavinta ja haastavinta omassa kehittämistyössäsi?

Parasta ovat ne hetket, kun koen ymmärtäväni jotain uutta ja olen sen seurauksena kehittynyt työssäni. Innostavin osuus on aina kaikki se suunnittelu ja uuden kehittäminen, jonne pääsee kun suoriutuu käsillä olevasta. Haastavinta ovat alati muuttuvat tekniikat ja teknologiat. Uuden oppiminen on jatkuvaa.

Millaisen toivoisit Muikun olevan viiden vuoden päästä?

Toivoisin Muikun olevan ympäristö, joka tukee ja kannustaa opiskelijoita heidän lähtökohdistaan riippumatta. Toivoisin, että Muikku mahdollistaisi opettajille ja ohjaajille maksimaalisen keskittymisen itse työhön niin, että työn flow olisi sujuvaa.