Haastattelu vuodelta 2017 (Nettilukio 20 vuotta)
KUKA OLET JA MITEN LIITYT NETTILUKIOON?
Olen Taru Kekkonen ja suhteeni Nettilukioon on lämmin ja läheinen 🙂
Olen ollut mukana Nettilukion taipaleella lähes alkumetreiltä saakka, syksystä 1997. Olin pitkään kieltenopettaja, ohjaaja ja Nettilukion linjanvetäjä, sittemmin verkkokoulutuspäällikkö. Nettilukio on ollut minulle tavallaan rakas lapsi, jonka juuria ja siipiä olemme kollegoiden kanssa saaneet yhdessä olla vahvistamassa.MILLAISTA OLI OPISKELIJOIDEN OHJAAMINEN NETTILUKION ALKUVAIHEISSA?
Alkuvaiheessa puhelin soi ja sähköposti viuhui. Reaaliaikaista kommunikaatiota ei ollut muuta kuin (lanka!)puhelimessa, ja kenties joskus harvakseltaan livenä Otavassa. Kun vertaa tähän hetkeen ja nykyisiin ratkaisuihin, niin olihan se kirjeenvaihto tosi kömpelöä. Tuntui kuitenkin siltä, että päästiin ihan hyvin lähelle opiskelijoita, ja koska heitä oli alkuun vähemmän, oppi myös tuntemaan kaikki opiskelijat suhteellisen hyvin. Mitään prosesseja ei oltu automatisoitu ja hopseja seurattiin manuaalisesti. Jos joku näytti jäävän jälkeen, voitiin soittaa perään ja kysellä missä mennään. Ei myöskään ollut mitään malleja, miten homma kannattaisi hoitaa, joten kokeiltiin ja keksittiin itse.
MILLAISIA VERKKOKURSSEJA TARJOTTIIN ALKUVAIHEISSA?
Aluksi meillä oli tarjolla ainoastaan itsenäisesti suoritettavia non-stop-kursseja. Ne olivat hyvin staattisia ja tekstipainotteisia. Ajatuksena oli – ja on vieläkin – että opiskelija voi edetä kurssilla omaan tahtiinsa ja kysyä opettajalta neuvoa ja tukea aina kun niitä tarvitsee. Opettaja ei siis ohjaa niinkään prosessia, mutta toisaalta opiskelija voi saada yksityisopetusta ja ohjausta niin paljon kuin tarvitsee – ja rohkenee pyytää.
Kun opiskelijoita alkoi olla enemmän, halusimme päästä hyödyntämään ryhmää ja samalla vahvistaa opiskelijoiden sitoutumista opintoihinsa. Kehittelimme mallin, jota kutsumme ryhmäkurssiksi. Ryhmäkurssi on tiettyyn ajanjaksoon sidottu ja siinä opettajalla on aktiivisempi ja läsnäolevampi rooli. Ryhmäkurssilla on aikataulu, välitavoitteita, reaaliaikaisia verkkotapaamisia – ja ryhmä! Opiskelijat pääsevät yhdessä pohtimaan asioita ja opettaja pääsee ohjaamaan prosessia paremmin kuin non-stopilla.
Kolmas mallimme on ilmiöoppiminen. Se tuli mukaan 2007, jolloin lähdimme opiskelijoiden kanssa tutkimaan ilmiötä nimeltä Itämeri. Sen jälkeen onkin vuosittain tutkittu useampia ilmiöitä ainerajat ylittäen vallasta onnellisuuteen ja hyvinvointivaltiosta tietoon ja totuuteen.
Nämä kolme kurssityyppiä tunnetaan myös kolmena kattauksena. Ruokametaforaa käyttäen non-stopit ovat buffet-pöytä ja ryhmäkurssit a la carte -ravintola. Ilmiöoppimisessa mennäänkin sitten keittiön puolelle kokkaamaan.
MUISTOJA NETTILUKIOSTA
Tämä onkin paha – niitä on niin paljon! Parhaiten mieleen jäävät ehkä kuitenkin erilaiset tapahtumat ja sattumukset. Vaikka se kun yksi ulkomailla asuva uusi ylioppilas tuli ensimmäistä kertaa käymään koulurakennuksessaan lakkiaispäivänään, pyyhkäisi aluksi väärään osoitteeseen ja ehti kesken seremonian juuri ja juuri pujahtaa riviin vastaanottamaan lakkinsa omalla vuorollaan. Tai se kun työkavereiden kanssa päätettiin juhlistaa 120-vuotiasta Otavan Opistoa lähtemällä roadshow’lle opiskelijoidemme luo. Kierrettiin muikkuautolla ympäri Suomea tapaamassa opiskelijoitamme ja neulottiin muikkulogoja neulegraffiteiksi. Tai se kun päätettiin pitää opiskelijoiden kanssa virtuaalipikkujoulut, joista tuli legenda jo ennen ensimmäistä toteutuskertaansa.
Ehkä se on just se yhteinen tekeminen, ja se että on tosiaan tehty eikä vaan meinattu. Aika rohkeitakin ollaan oltu, ja sopivasti vähän hulluja.